Kirjastokuningatar tunnetaan tietyissä piireissä periaatteen naisena, joten periaatteesta pidettiin nytkin kiinni kynsin ja hampain. Kuten varmaan tätä blogia lukevat sielut muistanevatkin, niin tarkoitushan oli viettää tunturin juurella hiihtolomaa suksitta tai suksimatta. Kirjastokuningatar julistautuu tämän hiihtomaaottelun ylpeäksi voittajaksi luvuin 0-250, mitä tulee hiihdettyihin kilometreihin. Eli kun oli päättänyt olla hiihtämättä, niin sitten ei hiihdetty. Tosin uuden Suomen kuvalehden kannessa julistetaan:"Ladulle...nyt hiihtävät jo hiihdon vihaajatkin".
Asiaa tosin kummasti kyllä helpotti ns.Ylläs-dietti. Kirjastokuningatar onnistui melkein mahdottomassa eli hankkimaan jostain oikein kunnon pöpön matkan alla/matkalla. Ei suostunut se pöpö kertomaan kotiosoitettaan, ei. Ei voinut laittaa taksiin kotimatkalle. Elikkä ensimmäiset vuorokaudet tunturin juurella voi kiteyttää sanoihin...luojalle kiitos vessan lattian lattialämmityksestä...tuli ainakin kaakelit todella tutuksi siinä halailussa. Ihmettelinkin miten kovasti osaakin väsyttää jo iltayhdeksältä, mutta se olikin koko riemun alkusoitto. Oli Kaija Kärkisen sanoin:"Yksi hullu yö."
Pakkolevon jälkeen alkoi pikkuhiljaa näkyä jo elämänmerkkejä sekä toivoa paremmasta huomisestakin. Tätä kummasti edesauttoi se, että matkakumppani oli sillä aikaa solminut hyvin lämpimän suhteen latukartan kanssa. Näistä kahdesta tulikin sitten parhaat ystävykset koko loppureissun ajaksi. Ei kyllä varmaan kovin komppaavalle kuulostanut kommentti:"Voinko mie ihan oikeesti kiinnostua siitä siun hiihtämisestä vasta huomenna?". Kun pöpö sitten viimeinkin päätti kirjastokuningattaren olevan huono emäntä, pakkasi kamansa ja lähti jatkamaan matkaansa, hiihtoloma suksitta oli todella ihanan terapeuttinen kokemus.
Pakkolevossa seurana oli mm. Anna-Leena Härkösen uunituore "Ihana nähä!-ja muita kertomuksia". Kyseessä on taistelu latteutta ja laumasieluisuutta vastaan eli kirjoituskokoelma Anna-lehdessä ilmestyneistä kirjoituksista vuosilta 2003-2011. Kirjoitusten otsikot ovat iskeviä. Osansa saavat mm. yksinäiset naiset, aamutakkielämä, vanhat kunnon irwinit ja ei koskaan sopiva, ihan pihalla, ratkaisevasti onnellisempi ja tottakai on myös ihana nähä!
"Minusta on tullut vuosien saatossa jumalattoman mukavuudenhaluinen. Luonto on mielestäni ihan kiva, kunhan se ei tule liian lähelle. En ole koskaan ollut niin sanottu "ulkoilmaihminen". En käsitä sitä, miksi ulkona pitää olla vaikka väkisin, oli sää mikä tahansa".
"Parhaalta ystävältä on oikeus odottaa ymmärtämystä silloinkin, kun kaikki muut ovat kääntäneet selkänsä. Olen varmaa siitä, että jos tekisin paloittelumurhan, minun paras ystäväni kyllä ymmärtäisi. "No kai sitä joskus jokaisella pinna katkeaa", hän varmaan sanoisi. Tai:"Itepä kerjäs, sitä saa mitä tilaa".
Mutta Lapissa oli outoa taikaa, hiihdon hurmaa ja hurmaa hiihtoon. Siitä kuitenkin lisää kuvien kera myöhemmin. Ottaen huomioon sen, että on käynyt Lapissa hiihtolomalla hiihtämättä kilometriäkään, niin eipä ole kirjastokuningatar vielä tervettä päivää nähnyt. Mutta oli ihana nähä! Muistakaa juhlistaa huomenna "Älä itke kaatuneen maidon perään"-päivää asiaankuuluvin juhlallisuuksin. Tavataan taas!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti